Sain vasta nyt tehtyä hänelle muistokiven. Olen tehnyt lukuisia muistokiviä tässä välissä muiden lemmikeille, mutta miksi en saanut tehtyä Börjelle aikaisemmin.
Se tuntui jotenkin niin vaikealta. Harkitsin pitkään jonkinlaista siluettikuvaa kiveen, mutta päädyin lopulta tekemään yksinkertaisesti vain tekstillä. Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Löysin mielestäni todella kauniin fontin, mikä onnistuu kaivertaa. Yleensä kaunotyyppinen fontti on vaikeaa kaivertaa ja saada näkymään, koska siinä on liian kapeita osia. Tämän takia vältän kaunotyyppisen fontin käyttämistä muistokivissä. Tämä fontti kuitenkin soveltui hyvin kaiverrettavaksi. Sain kiveen myös kuvattua yhdellä lauseella kaiken rakkauden, mitä koimme Börjeä kohtaan.
Tuntuu vaikealta palata tähän blogiin, koska muistan, miltä minusta tuntui vuosi sitten, kun Börje oli juuri kuollut. Aikaisempien kirjoitusteni lukeminen herättää minussa voimakkaita tunteita, joita olen ehtinyt tässä vuoden aikana jo turruttamaan. Voin kuitenkin kertoa, mitä tapahtui, kun suruprosessi eteni. Siinä tapahtui prosessin alkuvaiheessa muutamia yliluonnollisia juttuja (en tiedä uskonko sellaisiin), mutta omalta osaltaan ne jollain tavalla helpottivat omaa oloani. Kuvittelin ne jonkinlaisiksi tervehdyksiksi Börjeltä.
Yksi esimerkki on sellainen, että olin aikaisemmin illalla vienyt Börjen haudalle kynttilän, joka kuitenkin sammui kovasta tuulesta johtuen. Oli myöhä ilta, melkeinpä jo yö ja kävelin olohuoneen ikkunaan, mistä ruukasin kurkata haudalle noina suruprosessin ensimmäisinä päivinä (ja välillä hyvin myöhään illalla).
Mietin mielessäni, että palaisipa se kynttilä kuitenkin, vaikka tiesin, että se ei voinut palaa, koska se oli sammunut aikaisemmin kovasta tuulesta johtuen. Ikkunasta kurkatessani kuitenkin oli hämmästykseni suuri, kun kynttilä paloikin ja se paloi uskomattoman kirkkaalla liekillä. On vaikeaa kuvailla sitä tunnetta ja ihmetystä, kun näin sen kirkkaan valon. Tämä oli jollakin tavalla yliluonnollinen ilmiö, mihin en keksinyt selitystä.
Tämä kokemus rauhoitti minua suuresti ja helpotti suruani. Jotenkin tämän ilmiön kautta koin yhteyttä Börjeen, vaikka hän ei enää ollut fyysisesti täällä. Ja tässä kohti joku lukija saattaa naurahtaa: "Mutta sehän oli vain kissa". Niin, Börje oli kissa. Hän oli kuitenkin, kuten muistokivessä lukee "Meidän ikioma rakas".
