Muistokivi kissalle siluetilla
Näyttävä muistokivi kissalle, kivi on mustaa graniittia.
Voit valita kiven ilman jalkaa tai jalallisena.
Mikäli valitset kiven, jossa jalka on valmiina, kiveen kiinnitetään kehittämämme jalka. Jalka on ruostumatonta terästä ja kestää kaikki olosuhteet. Sen terävä kärki on helppo työntää maahan ja kivi pysyy näin ollen kauniissa asennossa eikä kaadu. Sinun ei tarvitse itse osata asentaa jalkaa, vaan kivi saapuu valmiiksi jalkaan asennettuna. Asiakkaamme ovat kiitelleet kätevää jalkaa, jonka avulla kivi saadaan asennettua hieman hankalampaankin ja epätasaiseen maastoon. Muistokivi soveltuu asennettavaksi niin lemmikkien hautausmaalle kuin vaikkapa mökkirantaan.
Jos valitset kiven ilman jalkaa, voidaan kivi asentaa hautapaikalle sellaisenaan, esimerkiksi nojaamaan toista kiveä vasten saadaan kaunis vaikutelma. Jotkut asiakkaamme ovat kiinnittäneet jalattoman muistokiven isompaan luonnonkiveen siihen tarkoitukseen soveltuvalla liimalla.
Kivessä on helmiäiskullan sävyinen kaiverruslaatta, jossa on kuvanmukainen kissa -siluetti.
Mikäli haluat siluetin, joka edustaa tiettyä kissarotua, kerro rotu kassalla lisätiedot -kohdassa, niin teemme sen. Halutessasi voit tilata kiven ja lähettää meille sähköpostilla tiedot rodusta, jonka siluetin haluat kiveen. Mikäli rotua ei mainita, tulee kiveen kuvanmukainen siluetti.
Voit valita kiveen joko valkoisen tai kullansävyisen kaiverruksen.
Ohjeet tilausta varten:
Valitse kivi joko jalalla tai ilman. Laita tuote ostoskoriin ja jatka kassalle. Kassalla sinun tulee täyttää yhteystietosi ja tee tilaus.
LISÄTIEDOT -kohdassa kirjoita lemmikkisi nimi, syntymä- sekä kuolinaika, niin kaiverramme nämä kiveen. Mikäli haluat tietyn kissarodun siluetin kiveen, ilmoita rotu myös tässä osiossa. Jos jätät rodun ilmoittamatta, kaiverretaan kiveen kuvanmukainen kissa -siluetti.
Tekstit kaiverretaan kuvassa näkyvillä tekstityypeillä. Mikäli haluat lisätietoja tuotteesta, voit ottaa meihin yhteyttä sähköpostilla info@aniella.fi. Tilauksen voit tehdä vaihtoehtoisesti myös sähköpostilla, puhelimitse tai facebook -sivujemme kautta lähettämällä meille viestiä.
Tuote toimitetaan postilla noin 14 vrk sisällä tilauksestasi. Mikäli, et ole tyytyväinen saamaasi tuotteeseen, voit ottaa meihin yhteyttä.
Kivi valmistetaan Suomessa, Kaustisella.
Kiitos!
Vaihtoehdot
Tuote | Hinta |
---|---|
15 cm x 15 cm muistokivi Ilman jalkaa (keskikoko), tekstit valkoiset | 56.00 € |
15 cm x 15 cm muistokivi jalkaan kiinnitettynä (keskikoko), tekstit valkoiset | 86.00 € |
20 cm x 20 cm (suuri) muistokivi ilman jalkaa, tekstit valkoiset | 66.00 € |
20 cm x 20 cm (suuri) muistokivi jalkaan kiinnitetty, tekstit valkoiset | 96.00 € |
15 cm x 15 cm muistokivi Ilman jalkaa (keskikoko) ja tekstit kullansävyiset | 58.00 € |
15 cm x 15 cm muistokivi jalkaan kiinnitettynä (keskikoko), tekstit kullansävyiset | 88.00 € |
20 cm x 20 cm (suuri) muistokivi ilman jalkaa, tekstit kullansävyiset | 68.00 € |
20 cm x 20 cm muistokivi (suuri koko) jalkaan kiinnitetty, tekstit kullansävyiset | 98.00 € |

Lisätiedot
Materiaali: | Musta, kiiltävä graniitti |
Koko: | 15 cm x 15 cm (keskikoko) tai 20 cm x 20 cm (suuri koko) |
Jalka: | Ruostumatonta terästä, Suomessa valmistettu |
Valmistusmaa: | Suomi, Kaustinen |
Tekstin väri: | Voi valita valkoisen tai kullansävyisen kaiverruksen |
Kaiverruslaatan väri: | Helmiäiskulta, musta siluetti |