Kolmas päivä siitä, kun Börje kuoli. 

Hautasimme hänet lähelle taloamme, niin että näen haudan ikkunasta. 
Tällä hetkellä en ole varma, onko se hyvä asia. Siis se, että näen haudan ikkunasta. Sillä minusta tuntui eilen siltä, että haluaisin kaivaa hänet ylös sieltä, koska hän ei kuulu sinne. Ja hän kastuu. Tuntuu ihan hirveältä ajatella, että hän kastuu siellä ja siellä on kylmä. Haluaisin ottaa hänet takaisin ylös ja pitää sylissä. Olemme muut täällä sisällä lämpimässä, mutta hän makaa siellä. Hän ei kuulu sinne. Vaikka sittenkin kuuluu, vaan siltikään ei.

Eilen illalla kävin kävelylenkin ja tuntui hyvältä päästä ulos lenkille, itkin tosin lähes koko kävelylenkin ajan ja minulla oli paperia toisessa kädessäni, että voin niistää. Juttelimme samalla mieheni kanssa asiasta.

Nukuin yön levottomasti ja joka kerta, jos havahduin hereille, tunsin masentunutta oloa tapahtuneesta. Illalla nukkumaan käydessä olin kuulevinani ääntä, joka voisi olla Börjen tekemää. Se saattoi olla myös koirastamme lähtevä ääni. Välillä olen kuulevinani miukaisun, minkä kuitenkin uskon olevan oman mielikuvitukseni tuote.

Tämä aamu valkeni ankeissa merkeissä. Koin voimattomuutta ja masentuneisuutta. Aamuaskareet pakottivat liikkeelle ja minulla on töitä hoidettavana. 
Kävelin taas ohi paikan, missä Börje ruukasi pedillään nukkua ja se oli tyhjä. Itkin.
Myös kissan kuljetuskoppa lojuu tuvan lattialla ja siinä on tyyny sisällä. Börje makasi siinä, kun hänet vietiin eläinlääkärille. Kun näen kuljetuskopan, alan itkeä. Mietin, että se herättää niin suurta tuskaa, että pitäisikö se viedä pois. Mutta sitten toisaalta, en halua sitä pois, sillä tuntuu oudolla tavalla siltä, että sysäisin Börjen pois, jos vien sen kopan pois. 

Kirjoitan tähän nyt tosi rehellisesti tapahtumista, vaikkakin ne voivat joidenkin mielestä olla epämiellyttävää lukea. Suosittelen, että älä lue, jos tuntuu vaikealle tai mielestäsi olen liian hermoheikko, kun suren "vain kissaa".

Börje ei ollut mikä tahansa kissa. Hän tuli meille, kun olin sairastunut pahasti ja joutunut töistä pitkälle sairaslomalle. Olin niin huonossa kunnossa, että jouduin viettämään paljon aikaa yksin leväten. Börje tuli meille pentuna ja hänestä tuli heti minun vauvani. Börje makasi vieressäni silloin, kun olin huonossa kunnossa ja yksinäinen. Kun sairastut niin, että et pysty pitämään yllä normaalia toimintakykyä, joudut väkisinkin olemaan aika paljon yksin. Vaikka läheiset koittavatkin parastaan, niin silti siinä on vain se tilanne, että et pääse sosiaalisiin tilanteisiin niin helposti kuin ennen ja väistämättäkin vietät aikaa paljon yksin ja siinä tilanteessa ei voimavarat välttämättä muuhun riitäkään.
Börje lepäsi vieressäni, kun oli vaikeita hetkiä. Uskollisesti hän oli aina siinä. Hän ei jättänyt minua yksin. Oli helpompaa olla, kun oli Börje. Olen tästä ikuisesti kiitollinen Börjelle. Ja hän muutenkin oli aina minun kissani ja osoitti minulle eniten huomiota. Siksi tämä hänen poismenonsa onkin minulle erityisen vaikeaa.

Jälkeenpäin olen ajatellut, että hän oli ikään kuin kaipaamani suojelusenkeli, joka saapui vaikeina aikoina lohduttamaan. 

Tilanne on nyt kuitenkin se, että suru ikäänkuin pahenee ja nyt on kolmas päivä kuolemasta. Miksi se vain pahenee, kun sen pitäisi lieventyä. Olen itkenyt ja huutanut Börjeä. Tuska aaltoilee välillä purkautuen ulos.

Olen kokenut myös syyllisyyden tunteita. Tiedän, että ne ovat normaaleja aina jonkun kuollessa ja suruprosessissa, oli hän ihminen taikka eläin. Vaikka syyllisyyden tunne on kovin ikävä, osaan jotenkin järkeillä itselleni armoa sen suhteen. Ehkä se johtuu siitä, että tiedostan syyllisyyden tunteiden olevan normaali ilmiö. Se tarkoittaa, että rakastan ja välitän. Ja että olisin halunnut toimia oikein. Olen saattanut joskus toimia väärin, koska olen vain ihminen. On asioita, joita olisin voinut tehdä toisin. Olen kuitenkin itselleni armollinen ja annan itseni olla virheitäkin tekevä ihminen.

Börjen kuolema sai minut pohtimaan tuonpuoleista ja mitä lemmikeille tapahtuu kuoleman jälkeen. Oma näkemykseni on ollut sen suhteen epävarma ja Börjen kuolema tuntuukin kovin lopulliselta. Sain sisareltani vinkin englanninkieliseen teokseen, jossa käsitellään juuri näitä asioita, että mitä lemmikeille tapahtuu kuoleman jälkeen. Ja tässä kovassa tuskassa, mikä nyt on rinnassani, tuntuu lohdulliselta lukea tällaistakin kirjallisuutta. Vaikka en ole varma, jos uskon näihin asioihin. Löysin lisäksi aiheesta muutaman äänikirjan. Äänikirjat olivat englanniksi. Jos tiedätte aiheeseen liittyen suomenkielistä kirjalisuutta, suomennoksia tms., niin lisätkää kommentteihin tai laittakaa viestiä sähköpostilla, fb:ssä tai vaikkapa Whatsappilla. Niistä voisi tiedottaa täällä sivuillani.

Yritän tänään kuunnella äänikirjana yhtä englanninkielistä teosta, minkä löysin. 
Laitan seuraavaan blogikirjoitukseeni lisää tästä ääninkirjasta, jos se kiinnostaa muitakin.
Raportoin samalla myös suruprosessin etenemisestä. Kieltämättä kirjoittaminen tekee hyvää ja odotin pääseväni kirjoittamaan tätä blogia, johon voin purkaa oloani. Tiedän, että näitä saattaa lukea paljolti ihmiset, jotka ovat kokeneet aivan samoja tunteita. Tiedän, että juuri sinä, joka tätä tekstiä nytkin  luet, saatat ymmärtää minua.

Kuvassa Börje pentuna.