Muistokivi koiralle siluetilla
Näyttävä muistokivi koiralle, kivi on mustaa graniittia.
Voit valita kiven ilman jalkaa tai jalallisena.
Mikäli valitset kiven, jossa jalka on valmiina, kiveen kiinnitetään kehittämämme jalka. Jalka on ruostumatonta terästä ja kestää kaikki olosuhteet. Sen terävä kärki on helppo työntää maahan ja kivi pysyy näin ollen kauniissa asennossa eikä kaadu. Sinun ei tarvitse itse osata asentaa jalkaa, vaan kivi saapuu valmiiksi jalkaan asennettuna. Asiakkaamme ovat kiitelleet kätevää jalkaa, jonka avulla kivi saadaan asennettua hieman hankalampaankin ja epätasaiseen maastoon. Muistokivi soveltuu asennettavaksi niin lemmikkien hautausmaalle kuin vaikkapa mökkirantaan.
Jos valitset kiven ilman jalkaa, voidaan kivi asentaa hautapaikalle sellaisenaan, esimerkiksi nojaamaan toista kiveä vasten saadaan kaunis vaikutelma.
Kivessä on valkoinen kaiverruslaatta, jossa on koirasi rotua edustava siluetti mustassa sävyssä. Kerro koirasi rotu kassalla lisätiedot -kohdassa, niin lähetämme sinulle sähköpostilla siluetin nähtäväksi ja hyväksyttäväksi ennen kaivertamista.
Voit valita kiveen joko valkoisen tai kullansävyisen kaiverruksen.
Ohjeet tilausta varten:
Valitse kivi joko jalalla tai ilman. Laita tuote ostoskoriin ja jatka kassalle. Kassalla sinun tulee täyttää yhteystietosi.
LISÄTIEDOT -kohdassa kirjoita koirasi nimi, syntymä- sekä kuolinaika, niin kaiverramme nämä kiveen. Ilmoita koirasi rotu myöskin tässä osiossa.
Tekstit kaiverretaan kuvassa näkyvillä tekstityypeillä. Mikäli haluat lisätietoja tuotteesta, voit ottaa meihin yhteyttä sähköpostilla info@aniella.fi. T
Tuotteen toimitusaika on noin 14 vrk. Mikäli, et ole tyytyväinen saamaasi tuotteeseen, voit ottaa meihin yhteyttä.
Kivi valmistetaan Suomessa, Kaustisella.
Kiitos!
Vaihtoehdot
Tuote | Hinta |
---|---|
15 cm x 15 cm muistokivi Ilman jalkaa (keskikoko), tekstit valkoiset | 56.00 € |
15 cm x 15 cm muistokivi jalkaan kiinnitettynä (keskikoko), tekstit valkoiset | 86.00 € |
20 cm x 20 cm (suuri) muistokivi ilman jalkaa, tekstit valkoiset | 66.00 € |
20 cm x 20 cm (suuri) muistokivi jalkaan kiinnitetty, tekstit valkoiset | 96.00 € |
15 cm x 15 cm muistokivi Ilman jalkaa (keskikoko) ja tekstit kullansävyiset | 58.00 € |
15 cm x 15 cm muistokivi jalkaan kiinnitettynä (keskikoko), tekstit kullansävyiset | 88.00 € |
20 cm x 20 cm (suuri) muistokivi ilman jalkaa, tekstit kullansävyiset | 68.00 € |
20 cm x 20 cm muistokivi (suuri koko) jalkaan kiinnitetty, tekstit kullansävyiset | 98.00 € |

Lisätiedot
Materiaali: | Musta, kiiltävä graniitti |
Koko: | 15 cm x 15 cm (keskikoko) tai 20 cm x 20 cm (suuri koko) |
Jalka: | Ruostumatonta terästä, Suomessa valmistettu |
Valmistusmaa: | Suomi, Kaustinen |
Tekstin väri: | Voi valita valkoisen tai kullansävyisen kaiverruksen |
Kaiverruslaatan väri: | Valkoinen, musta siluetti |
Suosittelemme myös
Tuote | Hinta | ||
---|---|---|---|
15 cm x 15 cm muistokivi (keskikoko) ilman jalkaa, väri MUSTA GRANIITTI | 49.00 € | ||
20 cm x 20 cm muistokivi (keskikoko) ilman jalkaa, väri MUSTA GRANIITTI | 62.00 € | ||
15 cm x 15 cm muistokivi (keskikoko) jalallinen, väri MUSTA GRANIITTI | 79.00 € | ||
20 cm x 20 cm muistokivi (suuri koko) jalkaan kiinnitetty, väri MUSTA GRANIITTI | 89.00 € | ||
Sulje ikkuna |