Lepää rauhassa, rakas lemmikki
Sisko, tahtoisin yrittääKeskiviikko 5.2.2020 klo 22.00 - Nina Holm Jostakin täytyy aloittaa, joten aloitetaanpa nyt sitten tästä. Alotan kertomalla siitä, miten meidän bisnekset alkoi. Miten ajauduin/ajauduimme siskoni kanssa tähän hommaan? Meidän perhe ja suku...Tosi paljon yrittäjyyttä. Tosi paljon. Meidän perheessä tehtiin töitä kotoa käsin, meillä oli toimitilat kellarissa. Asuimme Kokkolassa, Kirilahdessa. Joskus ihmisten oli vähän vaikeaa ymmärtää, että me pystyttiin tehdä iso osa Suomen ja Euroopan saunatuotteista kotoa käsin. Koko perhe oli mukana tekemässä. Minä, sisko ja veli, meidän vanhemmat. Tilat oli pienet, mutta ne riitti, kun järjesteli kaikki oikein. Ps. Siirrä hiiri kuvien päälle, niin näet kuvatekstit Minä ja sisko pienenä Vähän myöhemmin me siirryttiin isompiin tiloihin kaupunkiin Kokkolaan, ne oli vuokratilat. Silloin mun mieheni Victor Holm oli aloittanut yrittäjänä ja alkoi myöskin tehdä saunatuotteita kokopäiväisesti tehden yhteistyötä isäni yrityksen Lasilo T:mi kanssa. Victorin yritys oli nimeltään Holmwood. Tässä vaiheessa minun isäni ja Victor alkoivat suunnitella saunavalaisimia. Mulla on niin paljon mukavia muistoja noilta ajoilta, kun koko perhe oli tekemässä tilausta ja jos oli kiire saada tilaus lähtemään, niin tilanteet meni ihan koomiseksi. Ne on sellaisia hetkiä ja muistoja, joita ei voi sanoin kuvailla. Myös äiti, veli, siskon mies Ilmari olivat mukana tekemässä, joskus myös Victorin veli oli auttelemassa. Me tehtiin siskon kanssa vähän niin kuin kaikkea, työstettiin puuta ja metallia, tehtiin puuosat saunatuotteisiin, kasattiin saunamittarit ja saunavalaisimet, testattiin ja laitettiin pakettiin. Opittiin käyttämään monenlaisia koneita. Minä hoidin myös kaikki yrityksen kirjalliset työt ja asiakaskontaktit. Kun kaikki oli valmista, lähetimme tavarat isolle tukkurille, joka myi meidän tuotteet sitten S-ryhmän kauppoihin, esimerkiksi Terraan tai Prismaan, K-ryhmän kauppoihin, kuten K-rautaan. Rautakaupoissa, kuten Bauhaus, oli meidän tuotteita ja moni muukin ketju niitä otti. Esimerkiksi Minimani ja Anttila. Anttilaahan ei enää ole olemassa. Saunatuotteita meni runsaasti Ruotsiin ja Saksaan. Ja töitä oli niin paljon, että vapaata ei juuri ehtinyt pitämään. Se oli jollain tavalla ihanaa, mutta samalla myös raskasta aikaa töiden puolesta, tosin me otettiin ne työt kuitenkin suht keveästi. Vitsailtiin ja pelleiltiin, niin siinä samassa ne sitten meni. Mutta yksi asia oli ylitse muiden, me haluttiin tehdä hyvää laatua. Ilmari kantaa tavaroita vanhalta hallilta, olemme muuttamassa omaan halliin. Sitten minä ja mun mies Victor ostetiin maatila Oivulta ja siihen kuului pieni talo ja navetta. No me kunnostettiin se pieni talo yhdessä Idan ja Ilmarin kanssa. Navettaan me tehtiin toimitilat. Victorin isä Stig pikkuserkkunsa Håkanin kanssa ne tilat oikeastaan kunnosti, kun meillä oli niin kiire tilausten kanssa. Kuvassa uudet toimitilat, jotka on tehty vanhaan navettaan. Kuvassa vanha navetta, oma hallimme. Ida ja Ilmari muuttivat siihen taloon ja me asuttiin myös aivan lähellä, joten me oltiin tietysti siellä navetassa tekemässä näitä tuotteita ja meillä on sieltäkin mukavia muistoja. Tässä vaiheessa valmistimme jo täysillä Victorin ja isäni Pekka Känsäkankaan suunnittelemia saunavalaisimia ja niitä meni tukkurin kautta kaikkiin Suomen rautakauppoihin ja ulkomaille, vähän ympäri maailmaa, jopa Venäjälle. Meillä oli useita eri malleja. Näistä ledeistä suunnittelimme erilaisia saunavalaisimia. Isäni Pekka Känsäkangas ja Victor Holm (mieheni) voittivat suunnittelu -kilpailun suunnittelemallaan saunavalaisimella. Saunavalaisimessa käytettiin uusinta led-teknologiaa. Ylemmässä kuvassa Ilmari tarkistaa, että saunan silmälasitelineitä on tarpeeksi, minkä jälkeen ne voidaan pakata ja lähettää Saksaan. Alemmassa kuvassa minä olen kasanut 300 tuplamittaria saunaan, kalibroin ne, pakkaan ja ne voidaan lähettää Saksaan. Ida ja minä mietimme, että me halutaan tehdä jotain ihan omaa. Ja kun meillä veressä virtaa jatkuvasti sellainen kiihko, että pitää päästä ideoimaan ja tekemään jotain uutta. Sitä ei voi vastustaa. Ida perusti ensin oman yrityksensä Talentida. Hän voi kertoa siitä omassa kirjoituksessaan. Minä perustin yrityksen Aniella 2016. Tarkoituksena oli Idan kanssa yhteistyönä tuottaa erillaisia ideoita ja niiten kautta sitten lähteä rakentamaan yritystemme toimintaa. Perustin facebook sivut ihan ensiksi. Olin perustanut sivun Lepää rauhassa rakas lemmikki jo vuonna 2012 (mikäli oikein muistan). Sivusto oli tarkoitettu tukemaan lemmikkinsä menettäneitä. Koin asian olevan lähellä sydäntäni, sillä olin itse kokenut lemmikin menettämisen vaikeana asiana. Ajattelin, että olisi hienoa, jos olisi tällainen vertaistukisivu. Sen yhteyteen perustettiin Idan kanssa myös vertaistukiryhmä lemmikkinsä menettäneille, jota ylläpidämme siskon ja äidin kanssa. Vertaistukiryhmä ja surusivusto ovat saaneet hyvän vastaanoton ja sivustolle tulee jatkuvasti lisää porukkaa. Tarve tällaiselle ryhmälle oli suuri. Ja oikeastaan sitten muutama vuosi myöhemmin sain idean, että voisin valmistaa lemmikkien muistomerkkejä, sillä minulla oli siihen vaadittavat koneet. Ennen kuin ajattelin myydä yhtään muistomerkkiä, niin tein verkkokaupan ja siinä meni jonkin verran aikaa. Ida kertoi, että myös hänellä oli lemmikit lähellä sydäntä ja varsinkin kodittomat lemmikit (hän oli työskennellyt löytöeläinkodissa) ja että hänkin oli ajatellut tehdä ja myydä jotakin lemmikkien omistajille tai lemmikin menettäneille. Molemmat halusimme tehdä myös jotain hyvää, eli jos voisimme välillä lahjoittaa kodittomille eläimille, niin olis tosi hyvä juttu. Se toisi tähän hommaan enemmän merkitystä. Meitä kiinnosti molempia myös korut, joita aika runsaasti olemmekin myyneet. Pyysin Idaa mukaan myös tähän verkkokauppaan omilla tuotteillaan. Ja nyt ollaan täällä molemmat. Ennen kuin verkkokauppa lähti kunnolla myymään, niin oli Aniellan facebook -sivu meille todella tärkeä. Ida lähti mukaan myös tähän Aniellan facebook -sivun ylläpitämiseen melkein heti sen aloitettuani ja tulimme tunnetuksi somen kautta Aniellan tyttöinä. Aloitimme vuonna 2016 facebook -huutokaupat ja niistä tuli menestys. Kokeilimme huutokaupata varovasti yhtä korua sivullamme ja yhtäkkiä ihmiset innostuivatkin huutamaan ja halusivat huutaa koruja säännöllisesti. Niinpä satsasimme tähän täysillä ja pyöritimme huutokauppaa joka ikinen päivä ja se päättyi joka päivä klo 19. Vähän myöhemmin harvensimme näitä huutokaupan päättymispäiviä ja pidensimme huutokaupan kestoa useammalle päivälle, silloin työtaakkamme helpottui huomattavasti. Olemme vieläkin ihmeissämme siitä, miten ison suosion facebook -huutokauppamme saivat ja kiitollisia tietysti. Välillä järjestämme ns. hyväntekeväisyys -huutokauppoja, missä kaikki tulot lahjoitetaan sellaisenaan Kokkolan löytöeläinkotiin Kotipesään. Lisäksi olemme antaneet rahallisia avustuksia löytöeläinten hyväksi sekä tuotteita löytöeläinkodille heidän omaan huutokauppaansa myytäväksi. Meille oli alusta alkaen selvää, että haluamme yritystoiminnan lisäksi myös auttaa löytöeläimiä. Meille oli huutokaupan järjestäjinä äärimmäisen tärkeää asiakastyytyväisyys. Satsasimme asiakaspalveluun tosissaan. Jokainen asiakas oli meille tärkeä ja halusimme palvella häntä parhaalla mahdollisella tavalla. Ehkä sen takia saimmekin pitkäaikaisia asiakassuhteita ja homma toimii niin hyvin edelleen näin kolmen vuoden jälkeenkin. Minä ja mieheni muutimme muutama vuosi sitten Kaustiselle ja minun yritykseni toimii Kaustisella. Miehelläni on äidin puolelta sukujuuria Kaustisella. Minun sukujuureni ovat molempien vanhempieni puolelta Köyhäjoelta, Kaustiselta ja vietin lapsuudessani aina loma-ajat mummolassa Köyhäjoella. Kun muutimme Kaustiselle, tuntui kuin olisin löytänyt viimein kotiin. Se on hassu tunne ja sitä on vaikeaa selitää. Idan yritys toimii Kokkolassa ja hän kertoo omasta yrityksestään seuraavassa kirjoituksessa. Tässä tuli hyvin pintapuolisesti kerrottua siitä, miten päädyimme tähän hommaan. Kaikki ei mahdu tähän, mutta tästä saa jonkinlaista käsitystä. Kiitos, että jaksoit lukea <3 |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sisko, sisarukset, siskot, aloitus, yrittäjyys, yrittäjänaiset, aniella, aniellan tytöt, sisko tahtoisin yrittää |